Lumiukot kautta maan ovat tänään lähteneet taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Mutta koska ihmiset lähtevät, siis ihan oikeasti?

Runsas viikko sitten Hesarin yleisönosastolla tekniikan tohtori Olli Kaitila kirjoitti ansiokkaasti sähkön säästämisestä ja ihmetteli samaa mitä minäkin olen jo pitkään ihmetellyt: tuntuu kuin olisi menossa sähkönkulutuskilpailu, kun uutisissa jatkuvasti kerrotaan uusista kulutusennätyksistä.

Mutta viimeisessä kappaleessa Kaitilan kirjoitus lässähti: "Energian säästäminen on tärkeä osa tulevaisuuden energiaratkaisua. Olisi jo korkea aika aloittaa sen harjoittelu."

Eihän se noin ole! Kaitilan kollegat lupaavat meille toinen toistaan hienompia ehtymättömiä energiaratkaisuja tulevaisuudessa, toinen toistaan vakuuttavammin. Eihän meidän sitten enää tarvitse säästää. Säästämisen aika on nyt, tänään ja huomenna. Eikä meidän tarvitse säästämistä harjoitella, me osaamme sen aivan varmasti. Me olemme harjoitelleet sitä koko elämämme. Viime vuonna käytimme vähemmän sähköä kuin tänä vuonna, toissa vuonna vähemmän kuin viime vuonna, 1970-luvulla (ne meistä, jotka jo olimme olemassa) paljon vähemmän kuin tällä vuosikymmenellä. Kyllä me sen jo osaamme.

Mitä me odotamme? No, pääministeri Vanhasen ajatuksia seuraten sitä, että kaikki muut tekevät sen ensin. Eiväthän suomalaiset ole tottuneet olemaan edelläkävijöitä. Rohkeus uuden energiateknologian kehittelyssäkin on pettänyt jo aikoja sitten, siitä junasta olemme jo jääneet. Tästä ovat yksimielisiä sekä kansalaisaktivisti Risto Isomäki (HS 20.2.2007) että energiatekniikan professori Peter Lund (Tiede, 2/2007), ja samaan suuntaan kehitystä ovat viemässä suuret puolueet.

Mistä sähkönkulutuksen huiput sitten syntyvät? Siitä, että pakkasaamuina suuri osa kansasta lähtee samaan aikaan töihin kukin omalla autollaan, jota ensin lämmitetään pari tuntia sähköllä johdon päässä. Ja toinen huippu on lauantaina, kun sähkösaunat lämpiävät. Arkiaamuisin huipun tasaamiseen riittäisi se, että työaikoja porrastettaisiin muutaman tunnin sisällä. Julkisella sektorilla tämä onnistuisi vaivatta ja esimerkiksi kaupan alalla tämä jo toimii aivan luonnostaan. Iso vaiva ei olisi teollisuudenkaan työvuorojen uudelleen sijoittelu laitoksittain. Entistä helpommaksi tämän tekisi työpäivän lyhentäminen. Julkisten kulkuvälineiden suosiminen vähentäisi autojen lämmittämisen tarvetta, samoin kimppakyydit.

Mikä tämän tekee niin vaikeaksi? Saamattomuus, haluttomuus ja kyvyttömyys. Arvatkaa kenen.

Keijo Luoto