Vihreiden pj. Tarja Cronberg sanoi TV:n vaalitentissä, että hänellä ja Pentti Linkolalla on yhteistä vai se, että molemmat kalastavat.
Tämä on melko hämmentävää, kun tiedämme Linkolan keskeisen tavoitteen olevan elämän säilyttämisen maapallollamme. Tämä tavoite oli alunperin myös vihreällä liikkeellä, mutta nyt siis ainakin puolueen eliitti on siitä tavoiteesta julkisesti irtisanoutunut.

Vihreiden lähes hysteerinen suhtautuminen Linkolaan on käsittääkseni seurausta politiikan viihteellistymisestä ja pinnallistumisesta. Linkolan sanoman sisältöä ei ymmärretä, eikä sitä pidetä edes tärkeänä. Tärkeää on vain se, että Linkolan ajatusten pelätään rypistävän puolueen julkikuvaa - siis poliittisen toiminnan nykyistä keskiötä.

Vihreiden kamppanjablogissa Matilla oli asiasta hyvä kommentti

Pekka Raukko

ps. Hetki sitten kuuli kevään ensimmäisen pöllön soidinhuudon. Kymmenen vuotta olen tässä asunut, mutta ensimmäisen kerran kuulin lehtopöllön omaan pihaan.