Poliittinen järjestelmämme perustuu puolueisiin. Jokaisella niistä on jokin käsitys siitä, kuinka maa makaa, ja mille kyljelle se mahdollisesti pitäisi kääntyä. Näin on (ollut ?) myös vihreillä.

Todellisuudessa puolueiden käsitykset ja arvot ovat vähitellen sekoittuneet keskenään ja muuttuneet hahmottomiksi. Keskustassa häärii oikeistokonservatiiveja ja vasemmistoliberaaleja, kokoomuksessa roistoja ja pollareita, demareissa ay-setiä ja nokiamiljonäärejä, persuissa kiinni saatuja julkkiksia ja irtipäässeitä ongelmakäyttäjiä. Ja vaikka puolueissa keskimäärin on vielä pieniä sävyeroja, ei yksittäisen kansanedustajan ajatuksia voi kovinkaan luotettavasti ennakoida hänen puoluekantansa perusteella.

Tämä sama "värien" sekoittuminen on valitettavasti tapahtunut myös Vihreissä. Meistä on tullut Beige liitto, kuten Eero Paloheimo Elonkehän pääkirjoituksessa 3.3.2005 asian osuvasti ilmaisi.
Kun puolue ikääntyy ja kasvaa, unohtuvat vähitellen ne asiat, joiden vuoksi se perustettiin. Asioiden edistämisen tilalle tulee yhä voimakkaammin puolueen edun edistäminen. Ajatellaan, että on tärkeintä kasvattaa puoluetta - asiat voidaan hoitaa sitten joskus tulevaisuudessa kun ollaan suurin ja kaunein. Tämä ajattelu johtaa helposti tilanteeseen, jossa puolue tarjoaa kaikille kaikkea ja ottaa mukaan jokaisen jolla on jokin asia ajettavana.
Ennen kuin huomataankaan, ollaan kyllä suuria ja kauniita, mutta alkuperäinen poliittinen agenda on niin hahmoton, että sen edistäminen on kuin siirtäisi talikolla vettä. Vihreä aate on valitettavasti päässyt merkittävässä määrin sulamaan ja aate nyt valuu sinne, missä kynnys on matalin.

Tämän pitkän ja monipolvisen johdattelun jälkeen tulen siis varsinaiseen asiaan, eli Ekovihreiden olemassaolon syyhyn ja tarkoitukseen.
Ekovihreät on olemassa siksi, että vihreän poliitikko tunnistaisi vihreäksi, vaikka se vaaleissa sattuisi putoamaan siihen beigeen maalipönttöön, jota olemme tottuneet kutsumaan eduskunnaksi.

Pekka Raukko